Kirjoittanut valuvika | 19.11.2009

Epilogi

Moni on kysellyt, olisiko minulla intoa jatkaa blogia. Samalla kyseltiin vähän pienen tilannepäivityksen perään. Jälkimmäinen on helpompi, joten aloitetaan siitä.

Lokakuu meni pääosin suuren hämmennyksen ja ihmettelyn merkeissä. Kun mitään ei oikeastaan näkynyt, niin olo oli epätodellinen. Vai että jälkikasvua muka tulossa? Vasta marraskuun alun tutkimukset toivat taas paljon kaivattua vahvistusta. Kuvaruudulle loihdittiin näkymä ihan oikean näköisestä pienestä ihmisestä. Pää oli yhtä iso kuin muu ruumis yhteensä, mutta muuten melko inhimillisen näköinen tuo jälkeläinen oli. Tosin edestä päin katsottuna naama oli kuin humanoidilla B-luokan kauhuelokuvasta. Kaipa siitä kelvollisen näköinen joskus tulee… Vuodenvaihteen tienoilla käydään sitten seuraavan kerran katsastamassa, minkänäköinen önniäinen siellä mahassa illistelee. Sydänäänet käytiin kuuntelemassa neuvolassa. Äänien perusteella perheeseemme on tulossa ilmeisesti veturinkuljettaja, ainakin äänimaailma oli kuin höyryveturista.

Tunnelmat ovat nykyisin jo aika toiveikkaat. Tosin jotenkin edelleen koen itseni lapsettomaksi. Ei tuossa jaloissa kuitenkaan kukaan natiainen pyöri. Seurailen edelleen samoja lapsettomuusblogeja ja samaistun niihin voimakkaasti. Olen yrittänyt hieman lukea odottavienkin blogeja, mutta en pysty. Pari poikkeusta on, mutta he ovat kohtalotovereita, eli kyseessä ovat lapsettomuusblogeista odotusblogeiksi muuttuneet. Yksi muutos on kuitenkin tapahtunut: katkeruus on vähentynyt merkittävästi. Isänpäivästäkin pääsin yli helposti, toisin kuin aikaisempina vuosina. Tosin huomaan edelleen verenpaineeni hieman nousevan, kun joku pamahtaa paksuksi ikään kuin vahingossa, ihan tuosta noin vain.

Olen pohdiskellut ankarasti, mitä tekisin tälle blogille. Moni on rohkaissut jatkamaan. Ajatus kyllä kutkuttaa kevyesti, mutta minulla ei oikein ole mitään sanottavaa. Tämä nykyinen tilanne ei enää ole mitenkään erityinen. Nyt olemme heittäytyneet suuren valtavirran vietäväksi, osaksi suurta massaa. Blogi on tavallaan elänyt elämänsä ja täyttänyt sen tarkoituksen, jonka vuoksi tähän ryhdyin. Ajatukset jäsentyivät ja asia t asettuivat jonkinlaisiin mittasuhteisiinsa mielessäni.

Joka tapauksessa bloggailu rajoittuisi odotusaikaan. Sitten kun jälkeläinen on sekoittamassa parhaansa mukaan perheemme rauhalliseksi muodostunutta arkea, niin aikaa ei enää taida liiemmälti jäädä yli. Näin ovat kokeneemmat pelotelleet ja se tuntuu aika uskottavalta tulevaisuudenkuvalta. Siksi minun on tuotettava pettymys: tämä blogi loppuu ihan oikeasti tähän, eikä jatkoa enää tipu. Sen vuoksi toivotan lämpimästi parhainta jatkoa kaikille! Erityisesti te, joilla on viime aikoina ollut vastoinkäymisiä hoitojen suhteen, sinnitelkää ja luottakaa siihen, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi – silloin kun kaikkein vähiten sitä odottaa.

Advertisement

Kommentit

  1. Ihana kuulla että teillä menee hyvin! 🙂 En ymmärä että ilahdun aina näin kovasti toisten onnesta..! Vielä ei itsellä ole katkeruutta, tosin matkakaan ei ole kovin pitkällä meillä. Uskon myös että asiat voivat muuttua kun sitä vähiten odottaa. Sitä odotellessa 😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggaajaa tykkää tästä: